Onko kalastus urheilua vai harrastus?

Toisinaan kuulee puhuttavan siitä, onko kalastus urheilua vai vain harrastus. Riippuen näkökulmasta kalastusta voidaan pitää kumpana vain. Lisäksi joillekin kalastus on myös ammatti, joskin ammattikalastajien määrä on Suomessa nykyisin melko vähäinen ja ammatin pelätään häviävän tulevaisuudessa.

Kalastus harrastuksena

Kalastus voidaan nähdä mielenkiintoisena harrastuksena, joka sopii lapsesta vaariin – tai vaikkapa lapsen ja vaarin yhteiseksi harrastukseksi. Harrastaa voi kovin monella tasolla eikä kalastusharrastuksen tarvitse välttämättä olla niin kovin vakavaa. Harrastukseen vakavasti suhtautuva harrastaja voi sen sijaan innostua ostelemaan vaikka millaisia harrastusvälineitä ja kokeilemaan erilaisia kalastusmuotoja uistelusta verkkokalastukseen ja päinvastoin. Myös talvikalastus kiinnostaa monia kalastajia. Talvella kaloja voi narrata esimerkiksi pilkillä tai jään alle laskettavin verkoin.

Kalastus on siitä kiva harrastus, että sen voi hyvin yhdistää vaikkapa matkailuharrastukseen, jolloin siitä voi tulla kiva yhteinen harrastus koko perheelle. Esimerkiksi Suomen kaunis Lappi tarjoaa upeat kalastusjoet sekä runsaasti muutakin näkemistä ja tekemistä koko perheelle. Parhaimmillaan kalastus tuo iloa koko perheelle samalla kun se tuo syötävää ruokapöytään. Se voi myös opettaa lapsille ja nuorille luontosuhdetta jo pienestä pitäen. Myös lasten kanssa on tärkeää puhua vastuullisesta kalastamisesta ja vastuullisesta luonnon kunnioittamisesta ja tällaiset keskustelunaiheet nousevat esiin kuin itsestään yhteisten kalaretkien aikana.

Kalastus urheiluna

Kun kalastus aletaan ottaa hieman harrastustasoa vakavammin, voidaan jo puhua kalastuksesta urheiluna. Urheilulajeista kiinnostuneille kalastus voi olla mielenkiintoinen laji muiden lajien joukossa. Moneista urheilulajeista löydään jo nyt vetoa ja vaikka kalastus ei vielä yleensä olekaan näiden lajien joukossa, saattaa se hyvinkin olla niiden joukossa tulevaisuudessa. Erilaisia urheiluvedonlyöntivaihtoehtoja löytää esimerkiksi Unibet Sport -sivustolta.

Urheilukalastuksessa käytetään aktiivisia välineitä kalastuksen mukanaan tuomaa nautintoa unohtamatta. Puhdasoppisimmassa urheilukalastuksen muodossa kalastuksen aikana saadut saaliit vapautetaan takaisin niiden luonnolliseen elinympäristöön. Etenkin arvokalojen kohdalla toteutetaan usein pyydystä ja päästä -periaatetta. Tämä koskee siis esimerkiksi nieriää, lohta, harjusta ja taimenta.

Jos urheilukalastus alkoi kiinnostaa sinua, kannattaa tutustua Suomessa toimiviin urheilukalastuksen parissa toimiviin järjestöihin, kuten Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöön eli SKV:hen, joka on itse asiassa kolmen järjestön liitto, johon kuuluvat niin SKK, SUKL kuin SMKL:kin. SKK on lyhenne sanoista Suomen Kalamiesten Keskusliitto, SUKL tarkoittaa Suomen Urheilukalastajain liittoa ja SMKL Suomen Metsästäjä- ja Kalastajaliittoa. Järjestötoiminnan kautta on helppo löytää samanmielistä seuraa, jonka kanssa jakaa kalajuttuja sekä -vinkkejä hyvistä apajista ja pyydyksistä. Tiedon jakaminen on tärkeä osa lajia, jossa voi aina oppia uutta!