Kalastusvisailut

Jos kalastaminen kiinnostaa sinua, haluat ehkä viettää vapaa-aikaasi kalastusaiheisten visailujen parissa silloinkin, kun et ole varsinaisesti kalaretkellä. Saatat pohtia jopa vapaa-ajallasi niksejä, joiden avulla saisit kalan syömään sekä seuraavaa kalastusretkesi kohdetta. Ehkäpä haluaisit testata tietojasi ja taitojasi myös erilaisten visailujen ja pelien kautta.

Kalastusaiheiset visailut

Esimerkiksi Älypää-nimiseltä sivustolta löytyy kalastusaiheisia visailuja. Visailuissa esiintyy kysymyksiä, kuten milloin lohet kutevat ja minkä kalan toinen nimi on rautu. Sivustolta näkee myös oman pelitilaston sekä TOP-listan, joka on eritelty päivä-, viikko-, kuukausi- ja kokonaistilastoon. Visailuun voi liittyä anonyymisti nimimerkin turvin.

Kalastusaiheiset lautapelit

Jo pienille lapsille löytyy kivoja kalastusaiheisia lautapelejä. Jos uuden vauvan perheessä harrastetaan kalastusta, voi kiva lahjaidea olla esimerkiksi Minun ensimmäinen pelini: Kalastus -peli, joka sopii jo yli 2-vuotiaille lapsille. Pelin on valmistanut kuuluisa pelivalmistaja Haba ja sen tavoitteena on opettaa hahmontunnistusta, noppien käyttöä sekä näppäryyttä. Minun ensimmäinen pelini: Kalastus -pelin lisäksi pelimarkkinoilta löytyy monia muitakin kalastusaiheisia lautapelejä, jotka johdattelevat kivasti kalastusteemaan.

Kalastusaiheiset slotit

Hedelmäpelien tapaan toimivat kolikkopelit eli slotit ovat monen suosikkipelejä. Kolikkopelit ovat monelle tuttuja esimerkiksi Ruotsinlaivoilta, joten niiden kokeilukynnys saattaa olla tavallista matalampi. Niitä on helppo käyttää ja niihin tarjotaan usein ilmaiskierroksia, mikä tekee pelien kokeilusta helppoa. Pelien yksinkertaisuus tekee niistä houkuttelevia myös sellaisten pelaajien keskuudessa, jotka eivät jaksa tutustua monimutkaisten pelien sääntöihin. Slottien joukosta löytyy myös kalastusaiheisia pelejä, kuten Alaskan Fishing -niminen kalastusaiheinen slot, jossa päästään kalastamaan Alaskaan. Tämän pelin symbolit hyödyntävät kalastusteemaa.

Toinen tunnettu kalastusaiheinen slot eli kolikkopeli on Reel Spinner 5 kiekollaan ja 15 voittolinjallaan. Kaikkiaan pelistä löytyy 150 kolikkoa ja sen päävoittona on 7 500 euron suuruinen voittosumma. Reel Spinner -pelin grafiikka ei miellytä kaikkia ja osa pitää sitä jopa hieman omituisena, sillä esimerkiksi pelin hauen väritys ei ole luonnollinen, vaan sen väriksi on valittu sininen väri. Autenttista pelikokemusta etsiville pelaajille Reel Spinner ei siis olekaan välttämättä se paras valinta.

Slotit eli kolikkopelit koukuttavat helposti, sillä niistä etsitään mielihyvää ja ne tarjoavat aina uusia mahdollisuuksia. Jos vielä slotin teema miellyttää itseä, on koukuttavuusmekanismi entistä vahvempi. Juuri tästä syystä slotteja onkin luotu erilaisten teemojen, kuten kalastuksen ympärille. Koukuttavuuden mekanismia voidaankin verrata vaikkapa nettideittailuun, sillä vaikka deiteillä saisikin pakit, voi aina kokeilla uudelleen jonkun toisen kumppanin kanssa. Sloteissa uusi yritys onnistuu yksinkertaisesti uuden pyöräytyksen kautta.